Pedon kuva

Ilmestyskirjan 13:14-15 mukaan väärä profeetta saa aikaan: "sen pedon kuva, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi." Mikä tämä kuva on ja ketä tai mitä se esittää. On otaksuttu, että antikristus haavoittuu kuolettavasti, mutta virkoaa yliluonnollisesti. Silloin kyseessä olisi henkilön kuva.

Tällä kuvalla on erittäin suuri merkitys. Kun ajattelee Orwellin kuvausta isoveliyhteiskunnasta, on helposti kuviteltavissa ns. näköradion eli television muodostuvan keskeiseksi pedon kuvan kannalta. Digitaalitelevisio laajakaistavälityksessä tullee mahdollistamaan kaksisuuntaisen tiedonvälityksen. Huomaamme ,että on kiire saada digiboksit joka talouteen (TS 6.12.2002, Veikko Valtonen).

Näin ollen ,mikäli tulevaisuudessa televisiovastaanottimeen asennetaan kamera, on sen avulla on mahdollista valvoa koteja. Kun television kuvaruutuun tulee pedon kuva, on huoneessa olijoiden kumarrettava tätä kuvaa eli epäjumalan kuvaa. Mikäli ei kumarra, tapetaan. Danielin kirjan 3.luvussa kerrotaan kultaisesta epäjumalanpatsaasta, jota hebrealaiset nuorukaiset eivät kumartaneet- he pelastuivat palavassa uunissa yliluonnollisesti. Alkuseurakunta joutui moniin vainoihin juuri sen tähden, että he kieltäytyivät keisarin palvonnasta. Tämä epäjumalanpalvelu herätetään jälleen henkiin.

Saatanan haave tulla Jumalan asemaan, toteutuu antikristuksen kautta maailmassa.

Nämä marttyyrit saavat hallita 1000 vuotisessa valtakunnassa juuri siksi, että he kieltäytyvät pedonvaltakunnasta henkensä kaupalla ,Ilm.20:4.

Hakemisto     Edellinen käyty sivu     Tulosta tämä sivu     Israel ja antikristus