Herran päivä ( 2 Tess. 2:1,2-3,8,12)
Danielin kirja 7:26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.
Ilm. 1:7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
Ilm. 19.luku: Herran päivä, kun Hän Kristus Jeesus tulee näkyvällä tavalla Israeliin ja Öljymäelle,Matt.24:29-31. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Hän tulee Kuninkaanan ja Tuomarina. Harmagedonin taistelu, josta Hes. 38-39, Ilm. 19:11-21. Peto ja väärä profeetta heitetään tulijärveen. Tästä puhutaan Juud. Kansojen tuomio Israelin maalla alkaa, Matt. 25:31-46, vrt. Joeel 3.luku. Pakanain ajat ovat päättyneet, Luuk. 21:12-24.
Kun seitsemän vuotta on kulunut eli viimeinen vuosiviikko, josta profetoitu Dan.9. luvussa, saapuu Kristus sotajoukkonsa kanssa taivaasta. Tästä tulemuksesta Jeesus kertoo Luuk. 17:22-37. Kyse on sodasta ja tuomiosta- verrattavissa Nooan ja Lootin päiviin. Kyse on siitä -löytyykö uskoa- leskivaimon pyyntörukous- Harmagedonin taistelu- missä raato on,sinne myös kotkat kokoontuvat
Ilm. 19:19. Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan. 2 Tess. 2:8-9
Harmagedonin sota on koko Israelin aluetta koskeva. Sotajoukkojen koko on valtava, joten ne vaativat paljon tilaa-Jisreelin tasanko. Päähuomio kiintyy kuitenkin Jerusalemiin ja Öljyvuorelle, jossa Kristus ilmestyy juutalaiselle kansalle juuri ennen kuin Antikristus on tuhoamassa heidät. vrt. Jooel 2:30-32.
Kristus palaa siis näkyvästi. Tästä Sakarias profetoi miten juutalaiset näkevät hänet, jonka ovat lävistäneet. Jeesus seisoo
Öljymäellä, joka halkeaa. Kyseessä on suuri maanjäristys. Juutalaisten pitää siis olla Pyhällä maalla ,jotta kirjoitukset täyttyisivät.Saatana ei sen tähden halua, että juutalaiset palaavat isiensä maahan. Tästä johtuu Lähi-Idän kriisi ja kansojen vastustus Israelia vastaan. Jeesus profetoi, ettei hän tule ennenkuin juutalaiset sanovat:Matt. 23:39. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.'"
Ilm. 19:20. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
Dan. 2:34. Sinun sitä katsellessasi irtautui kivilohkare - ei ihmiskäden voimasta - ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne.
35. Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. Mutta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan.
Dan. 2:44. Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti,
Matt. 21:44. Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."
Karitsan häät jatkuvat -mukaan pääsevät vieraiksi ne juutalaiset, jotka Häntä odottivat, Matt. 25:1-13. Jeesus sanoi :toinen otetaan ja toinen jätetään, Luuk 17:34. (kts. Luuk. 17-18-lukuja)
Suuren pasuunan pauhatessa juutalaiset kootaan kaikkialta maailmassa-suuri exodus-yliluonnollinen, Matt.24:31
Hakemisto
Edellinen käyty sivu